Mister Liha 2011 (pt. 1.)

Tervehdys ja tervetuloa, te kaikki simasuut ja herkkuhelmat! Raoittakaamme keittiömme olematonta ovea ja hypähtäkäämme pällistelemään peltiemme paistoksia ja vilkuilemaan vuokiemme vieraita, koska on aika julistaa Mister Liha 2011 huhtikuun osakilpailun voittajat!

Mister Liha 2011 huhtikuun osakilpailun voittajat ovat:

Pedro Kassler, sija 1. 

- Herra Poutun tuoteperheeseen syntynyt kermaisen helmeilevä herkku taisteli tiensä finaaleihin alennusappeen altavastaajan asemista. Mieliharrastuksekseen voittaja mainitsee puolentoista tunnin lenkit uunissa perunasipuliruokakerma-pedillä. Juuri tämän aktiviteetin arveltiin miellyttäneen tuomaristoa.

Chilpotle Pullat, sija 2.
- Militantin kasvatuksensa ansiosta hyvän organisoitumiskyvyn omaavat Pullat olivat koko kisan ajan kärkisijoilla. Etnisen taustan värittämä keskenäinen identtisyys saattoi kuitenkin toimia finaalissa heitä vastaan.

Pat Onkie, numero 3.
- Patonkina syntyneen Patin tausta on ollut yhtä tuhkimotarinaa. Nakkiperheen kasvattama Pat oli Mister Lihan historian ensimmäinen natiiviviljainen kisailija. Patin elämässä ykkössijalla on hänen perheensä, joka onkin toiminut aktiivisesti Patin tukena koko kisan ajan.

Salsaa jos on pääsi jäinen

Oletko sinäkin turvottanut itsesi lampaana muiden mukana munanmuotoiseksi pääsiäisen tuoksinnassa? Oletko yksi niistä mämmikourista, joka on ylettömällä puputuksella ottanut vastaan henkisen okakruunun ahteriinsa? Oletko ahminut viimeiset päivät halvoilla kolmenkympin pöytähopeilla apetta napaasi, ehkä jopa kolmasti ennen kuin vihdoinkin olet päässyt illalliseen asti? Ehkä ummetuksen kolmiyhteys painaa myös sydäntäsi ja vatsaasi?

Ymmärrän tuskasi, koska tiedän pääsiäisen olevan pahimmillaan dekadentti nelipäiväinen ruokaorgia. Surullista sinänsä, koska pääsiäisen pääsyyhän ei ole roomalaiset ruokatavat, vaikka sellaiset kyseisissä kemuissa tuntuvat salakavalasti valtaapitävän. Mutta heittäkäämme rairuohot ruokatorveen, peskäämme kätemme ja hengähtäkäämme hetkinen palautuaksemme takaisin hektiseen päiväjärjestykseemme. Tämä tapahtuu parhaiten palaamalla ajassa takaisin. Takaisin vuoteen 2011.

Oli keväinen lauantai ja olimme naisystäväni, tai poliittisesti korrektisti, henkilöystäväni kanssa ruoatonna, muttemme onnetonna matkalla kohti erästä kaupunkimme Citymarketia. Olimme satuloineet pyöräisät ratsumme ja karauttaneet matkaan jo hyvissä ajoin ehtiäksemme ostoksille pahimpaan ruuhka-aikaan. Viiden minuutin kamppailun jälkeen, läpi sulaneen ja kuivan asvaltin, olimme saavuttaneet määränpäämme. Käskimme konkelimme pysähdyksiin, heitimme asvoltin satuloiltamme laskeutuessamme ja suuntasimme super-hyper-marketin syövereihin. Punaposkiset ja puuskuttavat runkomme sulautuivat suomalaiseen massaan täydellisesti. Tietysti olimme keskivertoa tantereen tallaajaa paremman habituksen omaavia, mutta saimme silti suorittaa tehtävämme rauhassa. Otimme itsellemme muidenkin ostosparatiisissa luovivien suosiossa olevan ostosmobiilin komentoomme ja aloitimme letkeän köröttelymme kohti eineshyllyjä.

Täytimme ajopelimme rehvakkaasti parhaimmilla halpis- ja tarjoustuotteilla:

*Pouttu pelastaa ja Pirkka ei pieretä*

Taistelimme tiemme kaupasta ja ostoskassit iloisesti heiluen suuntasimme kurnivat kupumme kohti kotia. Kotona laskimme kassimme alas ja tyhjensimme sisällön jääkaappiin iloisten kiljahdusten säestämänä. Pian, kuten kunnollisen kuluttajan kuuluukin, aloimme tempomaan tuotteita jääkaapista takaisin ulos ja muovaamaan muonaa nautittavampaan muotoon. 

Kanat paistettiin ja sitten suikaloitiin, suuhun pelastettavaksi, niin.

Salaatit seulottiin ja muiden vihannesten sekaan heitettiin.

(Suositellaan luettavan jonkun melodian tahi rytmin tahtiin.)

Ja näin saatiin mukavat tortillatäytteet. Sekaan ahdettiin meksikolaisen ensirakastajan herkin ottein tietenkin hiukan kermaviiliä ja salsaa. Näin olikin pian aika käydä tämän vehnäisenpullean señoritan kimppuun.

 *El Omnomnom*

Kutkuteltuaan aikansa kurkkujamme olivat viettelijät kadonneet. Jäätelöiden tuoman ensiavun siivittäminä vajosimme ruokahumalasta johtuvaan koomaamme, iloisina ja pulleina. Tuokoon tämä tarina toivoa tuskaanne. Koska pashat pääsiäisestä, kyllä sitä muulloinkin syödään. Ja enemmän vielä. Maistelemisiin!

Domo Arigato Mr. Risotto

Heippa ja terppa itse kullekin säädylle!

Taisin jo aikaisemmin mainita, että rakastavan kattomme alla oli tarjolla runsaasti kystä kyllä viime viikolla. Kyllä vain! Huolimatta siitä, että perheenjäsenemme ovat viime aikoina olleet enemmän tai vähemmän vapaa-ajan herrasmiehiä ja -naisia. Mutta kuitenkin, padat olivat ylitsevuotavia viime viikolla, jonka takia koitan kiriä näitä päivityksiä ajantasalle. Ei lepoa nälkäisille!

Onkin syytä käydä itse asiaan.

Viime viikolla Suomi sai vieraakseen Miyavi-nimisen, pitkätukkaisen, kitaraa klähmivän lanteen keikuttajan itse Japanian maasta. Teille nuorimmille tämä saattaa tulla yllätyksenä, mutta, kyllä! Tämä oli vielä muinoin mahdollista. Vieraat Nipponin niemimaalta (ja muualtakin) olivat tervetulleita, keskikaljaa sai kioskeilta ja Yleisradio ei ollut vielä julistanut pannaan nuorison suosimaa rock'n'roll-musiikkia.

Noh, kumminkin, tätä Japanin jamppaa oli lähdettävä rouvan opastuksella katsastamaan. Koska taival tuli oleman pitkä ja vaivalloinen, oli ennalta nautitun ravinnon oltava ravitsevaa ja täyttävää. Mikä täyttäisi mahan yhtä perusteellisesti kuin poliitikko omat taskunsa? (Nopeaälyisimmät voivat tässä kohtaa alkaa jo hai faivailemaan ja fak jeahaamaan.)

Risotto! RIII-SOTTOOO! Jauhelihalla, hernemaissipaprikalla ja runsaalla määrällä paprikajauhetta höystettynä.

*Alla taiteilijan näkemys risottoa sisällään pitävästä kattilasta*

Armeijassa syntyneiden traumojen ansiosta risoton nauttiminen oli yhdessä vaiheessa houkuttelevuudeltaan harakiriin verrattavissa oleva kokemus. Mutta nykyään tämä riisipohjainen herrain herkku maistuu kuin puuro hullulle. Ja risottohan on helppo tehdä. Keitetään riisit ja paistetaan jauhelihat hernemaissipaprikoineen. Sitten tarkkana! Edellä mainitut aineet yhdistetään ja voilà, runsahko (lue: raiskattu) risotto on valmis. Jauhelihaan kannattaa lätkiä paprikamaustetta niin paljon kuin uskaltaa.

(Hauskana yksityiskohtana voin kertoa, että tein riisit kiinalaisittain, en suomalaisittain. Tiedän, että tämä poikkeaa kyseessä olevan kirjoituksen Japani-teemasta, mutta likainen, pinttynyt tunne kehoni ympärillä muistuttaa, että seuraavan neljän vuoden aikana moisilla pikkuseikoilla ei ole väliä. Mutta niin, kiinalainen riisi on sitä, että riisit laitetaan kattilaan ja vesi kaadetaan päälle. Junttilaisittain puhistaan polkua "vesi-kiehuminen-riisit" pitkin.)

Risotto oli siis syömäkelpoisen näköistä, jopa vaimoni silmien läpi öögailtuna:

*Brought to you by Vaimo-Vision*

Tämän jälkeen olimme valmiit suuntaamaan kohti Helsinkiä ja Tavastiaa, jossa meille illan päätteeksi matkaevääksi ojennettiinkin sitten omat ahterimme. Kiitos tästä, nyt unille! Jääkaapin kautta! Maistelemisiin!

PS. (Voisko tolle keksiä jonkun muun lyhenteen. Kumminpäin vaan.) Risotosta riitti kahdelle henkilölle kolmeksi päiväksi ja se pysyi nauttimiskelpoisena koko edellä mainitun ajan. Ensimmäisenä päivänä tuotetta tuli tietysti nautittua eniten.

Ihan persusruokaa vaan (meille Suomalaisille)

Tervehdys, te kanssasuomalaiset! Isänmaamme laskeva aurinko jo hyväilee päivän viimeisillä säteillään rakasta siniristilippuamme, mutta nuorisonne edustaja, isänmaansa nöyrä ja vaatimaton palvelija on yhä täällä kertoakseen miten tehdä sitä Suomalaista ruokaa meille Suomalaisille.

*Kyräilee ympärilleen ja varmistuu asemistaan* (Lue: huutaa vaimoa tuomaan melliskää.)

Noin! Nyt kun tästäkin blogista on tehty valtiovallan silmissä turvallinen, oletan, että voinemme jatkaa normaalia ohjelmaamme. On aikakin, koska onhan siitä jo viikko, kun viimeksi olen tänne nasevia kielipiteitäni turpeuden tuhonneista aivoistani nakellut. Ja, koska persposkeni pursuilevat tietokonetuolini molemmin puolin estäen irtaantumisen, suuni ollessa täynnä uusia karkkeja ja ollessani liian laiska nielaisemaan huutaakseni apua, voinkin käydä uuden ruokatiedotteen kimppuun. Viikon aikana onkin ollut tämän residenssin uunissa ja ruokapöydällä aikamoinen trafiikki. Käydäänpäs siis asiaan!

Oli viime tiistai, kun naiseni kaarsi haciendamme pihaan hehkuen tuhannen auringon voimalla. Keskeytin allaspoikamme läksytyksen ja menin rakkaan vaimoni tykö. Hänen kerrottuaan ilouutisen eloisasti ja ylistyksien säestämänä, olimmekin jo pian matkalla. Oli todellakin ilonpäivä. S-marketissa olivat kirjolohisuikaleet 30 %:n alennuksessa. Otimme tästä siunauksesta kaiken irti ja ostimme yhden paketin. Mukaan tarttui myös Rainbow'n pussimuusia, ruokakermaa ja Vaasan tarjousleipää sekä ei-syötäviä tuotteita (kuva alla).

Koska mielestäni ostoksemme eivät tavoita maksimaalista visuaalista potentiaaliaan sullottuna ostoskassiin, on alla vielä muutamia yksittäiskuvia. *Seuraavat kuvat eivät saata sopia perheen nälkäisimmille.*

Toivottavasti Heimo ei nyt vaan pahastu.

Vaasan 100 % Kura

(Laskenhan toki leikkiä. Vaasan on ollut

aina perheellemme hyvä.)

 *Kuvaa on sumennettu yksittäisten perunoiden henkilöllisyyden suojaamiseksi.*

Seuraavana päivänä koittikin näytönpaikka ja sain kyhätä edellä esittelemistäni elintarvikkeista perheelleni erinomaiset emmeet. Emmeet, joita jonain päivänä nautittaisiin jokaisessa suomalaisessa, arjalaisjaloin seisovassa ruokapöydässä Maamme-laulun soidessa taustalla. Noh, leikki sikseen, mutta olin kyllä tyytyväinen tuotokseeni, koska yleensä saan kalasuikaleista persoonallisen lastan käyttötapani ansiosta pienen pientä pikkusilppua. Muutamia soraääniä kuului myös muka-eksessiivisestä ruokakerman käytöstä, mutta se onkin tarina toiseen paikkaan ja toiseen aikaan, jonnekin tuonne yön taakse, mystisyyden verhojen suojaan. (Pins!)

Summa summarum, ruoka siis onnistui ja se syötiin kera aikaisemmin mainitun muusin. Jälkiruoaksi nautimme jäätelöä, joka oli näköjään tehty mitä hienoimmista ja kalleimmista raaka-aineista:

Viime viikkoon mahtui myös muita sykähdyttäviä ruokaelämyksiä, joista myöhemmin lisää. Tiedän, että alussa lupailin enemmän, mutta nyt minun täytyykin rientää, arvanette jo mihin. Aivan oikein, syömään. Maistelemisiin!

Maanantaisapuskaa

Tänään aloitin aamuni vitamiiniporejuomalla ja kahvilla. Sen jälkeen suuhuni eksyi Vaasan maalaisviipaleita kera Floran ja Rainbow-kinkun. Rainbow-kinkku on ollut yllättävän hyvää, koska siinä ei ole ollut halpiskinkuissa yleensä esiintyviä ruston palasia. Eiväthän ne syömistä estäisi, mutta kinkusta on miellyttävämpi nauttia ilman mitään sylkyorava-efektejä. Kyseisen kinkun hintalaatusuhde on myös erittäin päihdyttävä.

Ja sitten leipään...Vaasan maalaisviipaleethan eivät sisällä oikeastaan paljon mitään muuta kuin ilmaa, jonka takia niitä tulee hotkittuakin aikalailla. Sivuoireena voi esiintyä killivatsaisuutta, mutta kummun saa lanattua sileäksi flatuloimalla. Lieventävänä asianhaarana leipäbenderissäni toimi se, että maalaisviipaleet oli eilen ostettu 50%:n alennuksella, joka siis tarkoitti sitä, että leipien la best beforé -päivä oli tänään.

Iltapäivällä keitin itselleni toiset kahvit ja nautin samalla hieman suklaatia. Sekä Rainbow'n sveitsiläistä maitosuklaata että saman merkkistä ja maalaista pähkinäsuklaata.

Armaani saavuttua kotiin kävimme raivoisasti eilisten ruoanjämien kimppuun. Pian olimmekin jo nauttineet kaiken mitä pyhäpäivältä oli jäänyt. Ja koska olemme persoja (emme ahneita tai läskejä), söimme loput perjantaina tekemistäni pullista. Niitä oli jäljellä deux-kappaletta alkuperäisestä octo-satsista. Pullat sisälsivät hilloa, kanelia ja sokeria sekä muita peruspullatarpeita. Mitään ohjeita en ala raapustamaan, koska kuka tahansa osaa nyt pullaa tehdä. Paitsi Sinuhe Oy.

Tällä kertaa ei enempää, koska en ole syönyt tarpeeksi tai jotain. En mie tiedä. En ole varma jaksanko edes pitää tätä blogia. Noh, katsellaan. Miulla on kuvia hyvistä muffinseista, joita rakkaani kanssa kerran teimme. Ne olisi nyt ainakin tänne saatava ja niiden tarina kerrottava. Mutta nyt, maistelemisiin...




PS. Tämänpäiväisistä ruokatempauksistani ei ole kuvamateriaalia, joten nauttikaa Pojutikkari-kuvasta vuodelta 2009.